lauantai 18. joulukuuta 2010

Tule joulu kultainen

 
Ajatuksissani kapuan kohti suurta. MAlttamaton sydän lyö odottaen. VApahtajamme syntymäjuhla on kohta jo tässä. Koettavana, vastaanotettavana. Minä avaan sydämeni ovet ja tuuletan sisintäni. Mieli on lohdullinen ja tyyni. Nyt jo saan käännyttyä kohti tulevaa iloa. Otan joulun vastaan kaikellani ja annan itselleni luvan olla kuin pieni lapsi.
Kotia on hiljalleen laitettu juhla-asuun. RAkas haki  kahden pienimpämme kanssa kuusen. Se odottaa terassin nurkalla pääsyä paikalleen. NAutin kuusen tuoksusta. Sitä on kotimme saanut jo itsenäisyyspäivältä asti suurissa havukimpuissa. Muistoissani palaan lapsuuteen....kauas mummolan jouluun. Miten voimakkaana kultaisena muistona minussa elää joulukuusen koristelemisen tärkeys. NAutin siitä yhä! Jokainen enkeli, pallo ja kristalli asettuu omalle sijalleen rakastavin sormin. Yhdessä lasten kanssa. Joka ikinen somistus saa ihailun osakseen.
 
 LAhjat ovat peittyneet kääreisiinsä ja odottavat piiloissaan. Jokainen saa jotakin kovasti toivomaansa. Jotakin tuiki tärkeää. Hyödyllistä ja pientä yllättävää. LAhjoissa tänä vuonna vähän on paljon. Joulussa tärkeintä se ei saa olla. Tärkeimmän olemme jo saaneet. KAuan sitten. Sen suuren rakkauden alla haluan levätä tämän juhla-ajan. Omieni lähellä.
 Keskiviikkona sain liikuttua koululaisteni juhlassa. Levänneenä. Iloiten siitä, että tämä vuosi tuli luokseni. Lumihiutaleiden tanssin lumoihin keinahtelin liikuttuneen hymyilevin silmin. Tyttönen aivan säteili valkoisissaan. Miten tärkeää oli, että jokainen pääsi esiintymään. Kaikilla oli osansa, paikkansa. Tonttupoikani toivotti joulua tervetulleeksi luokkansa kanssa. Runon reipas rytmi soi ajatuksissani. Olin niin ylpeä omistani. Kiitollinen. Näissä hetkissä on arvonsa.Seimikuvaelma kosketti puhtoisuudellaan, vilpittömyydellään sisintäni. Kuljin tuohon yöhön vuosien taa ja sain löytää kirkkaan tähden alta lahjan. Armon ja rakkauden lahjan.
 Illalla tyttö pyysi, että äiti, istahda tähän sängylle, kun minulla on paljon kerrottavaa! Ja olihan sitä. Äidin kyyneliin saakka. Miten monenlaisia kyyneleitä olenkaan tällä viikolla itkenyt. Kertoi, miten hyvältä tuntuu tietää, että äiti ja isä huolehtivat. Turvallisena saa käydä unten syliin, kun luottaa, että aikuiset eivät ennen nukahda! Jatkoi: kaikista huolehtii Jumala, eikö niin äiti?! Jutustelimme pitkän tovin. TAlletin sanat sydämelleni. Ne ovat siellä antamassa voimaa ja luottamusta hyvään. SAivat valon tuikkimaan tummuuteen. Kiitollisena lapsen askeleita valaisevasta suljen sormeni ja hymyilen.

JOulun syliin saamme istahtaa ihan pian. YStävän kortin sanat "Iloisella odotuksella on siivet" muistuu mieleeni ja näinhän se toden totta on. Joulun odotuksen siivin kohoan korkealle, kauas huolten ja murheiden luota. Täytän jokaisen hetken ilolla siitä, mitä meille on annettu! Arki saa tuokioksi väistyä.

18 kommenttia:

  1. Ihanasti kirjoittelet ja kauniita kuvia...täytyy todella yrittää saada nyt levättyä jouluna. Joulu on pysähtymisen aikaa! Hyvää joulun odotusta sinullekin :)

    VastaaPoista
  2. Herkkiä, kauniita kuvia, Jouluun valmistautuvasta kodistasi...
    pienessä on niin paljon...
    Onneksi kaiken keskellä emme unohda, kenen vuoksi me hiljennymme, juhlimme, pysähdymme..
    ihanaa Joulun odotusta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia ja niin kauniisti kirjoitettu elämästänne...
    Rauhaisaa joulun odotusta sinulle ja perheellesi..

    VastaaPoista
  4. Kiva kun tulit vieraakseni, niin minäkin löysin tieni tänne kyläilemään. Kaunis blogi sinulla ja kirjoituksia aloin oikein ajatuksella lukemaan, myös vanhempia tekstejäsi..kaunista :) Juuh, taidetaan kyllä samoilta seuduilta olla :))

    VastaaPoista
  5. Kuin pieni lapsi, siihen pitäisi tähdätä. Ihania ja kuaniita, kiireettömiä ajatuksia. Rauhallista ja tunnelmallista joulun odotusta ♥

    VastaaPoista
  6. Kirjoitit kauniisti!!!
    Arki saa toden totta väistyä ja joulun aika suloinen saada sijaa. Joulun sanoma saakoon sisimmässämme asua, joulun tähden alta löytää aarteen joka kantaa läpi elämässä!

    Ihanasti kirjoitit jutustelusta lapsen kanssa. On pienelle suurta saada kokea turvaa ja luottaa että Taivaan Isä turvaa ja johdattaa!

    Joulu kultainen tulkoon ja valoa ja lämpöä luoksemme luokoon!!

    Siunattua adventin aikaa blogiystäväin :)

    VastaaPoista
  7. Liikutuksen henkäys käy ylläni. Ihanaa joulun aikaa teille kaikille.
    Kaisa

    VastaaPoista
  8. Kauniisti kirjoitat, ihanin kuvin somistat ♥
    Joulukuusi koristeltiin eilen, paketit on kääröissään myöskin, hiukan pintasiivousta vaille enää.
    Jospa leivon vielä joulupullaa.

    Kiitos vierailusta blogissani, oikein ihanaa adventtia ja joulun tunnelmaa, ja sitä odotusta, ei ole kauan enää, nähdä kirkas silmäisiä katseita ♥♥

    VastaaPoista
  9. KOdinhenki,
    juuri se pysähtyminen on tärkeää. Levähdetään joulun kauneuden äärelle!

    HAnne,
    niin. Seimenlapsen vierelle saamme seisahtaa kiitollisina ja iloisina. Ollaan valon lapsia!

    Irmastiina,
    kiitos. Erityisen rauhaisaa ja kaunista jolun odottelua sinullekin!

    Jaana,
    mukavaa että löysit tiesi tänne:) Kenties kävelemme jossain toisiamme vastaan....Ihania joulun odottelun hetkiä sinulle!

    Sarppu,
    sinunkin jouluusi toivon ihania juhlahetkiä. Ollaan sydämiltämme pieniä lapsia ja otetaan vastaan ilo ja valo!

    T,
    kiitos kauniista sanoistasi.
    Sydämeni pohjasta toivon perheellesi ja sinulle rauhaisaa Vapahtajan syntymäjuhlaa!

    Kaisa,
    liikutuksen kyynelistä ammennan muistaoja sydämeen. Olkoon joulun aikanne täynnä kauniita hetkiä muistoiksi tallennettaviksi!

    Seijastiina,
    sinullekin kauneista adventtiaikaa, suuri juhla on pian luonamme. Hiljentymista, iloa ja valoa toiovttelen!

    VastaaPoista
  10. Iloa joulun odotukseen ja lämmintä
    adventti sunnuntaita:)

    VastaaPoista
  11. Ihanasti kirjoitit. Joulunaika on vuoden ihmeellisintä aikaa: niin valoisaa, iloa ja samalla rauhaa täynnä.

    Kuusentuoksua ei voita mikään. Me toimme kuusen sisälle jo eilen, koska varsinaisen joulun vietämme lapsuudenkodissamme. Siksi koristelimme kotikuusemme jo nyt. Oli aika helppoa saada lapset aamiaiselle, kun heti sen jälkeen luvassa oli kuusenkoristelua.

    Hyvää jouluviikkoa, Tinttarus ♥

    VastaaPoista
  12. Kun luin tätä oli kuin olisin ollut vieressäsi.Kiitos .
    Lämpöisin terveisieni sinulle Tinttarus.
    Maria

    VastaaPoista
  13. Niin kauniita ajatuksia taas täällä, että jään niiden äärellä ihan sanattomaksi. Minäkin odotan joululta eniten sitä tunnetta ja rauhaa; en lahjoja enkä sitä kaikkea ylimääräistä kiirettä ja krääsää, joka niin monelle tuntuu nykyään jo olevan koko joulun ydin.

    Mukavaa tulevaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  14. Voiko olla .. pakahduttavampaa esinettä kuin omasta lapsuudesta peräisin oleva vaatimattoman oloinen joulukuusen koriste. Sen ripustat joka joulu siihen tähden alle, hiljaa kuiskimaan.

    VastaaPoista
  15. Kauniisti kirjoitat! Ei tuohon ole mitään lisättävää. <3 Lämpimin terveisin Sanna

    VastaaPoista
  16. Onpa kaunis tuo enkeli lyhty kädessä :) kauniisti olit kirjoittanut!

    VastaaPoista
  17. Ihana äidin ja tyttären hetki! Sulla on muuten todella kauniit tuolit ja ruokapöytä - itsekin suuresta ruokapöydästä haaveilen.

    VastaaPoista
  18. Kiitos tästä kauniista hetkestä!

    Tunnelmallista, rauhallista ja siunattua joulua koko teidän perheelle!!

    Lämmöllä, Marge

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥