torstai 16. syyskuuta 2010

PEhmeitä hetkiä & hemmottelua

 Tätä viikkoa on säestänyt sade. NAutin sen rytmikkäästä rummutuksesta enemmän kuin ennen! Tasainen harmaus ulkona saa pehmeät kehykset. Märkä metsä on ollut ystäväni. Sen sylissä olen kulkenut sade seuranani. Sammalpolkuja tallatessa kumpuaa sydämeltäni kerrottavaa ja tiedän : Hän kuulee ääneni.
Minun päiviini on mahtunut paljon pehmeitä hetkiä, kuin kepeitä tuulahduksia juuri sateen jälkeen. Kun hiuksissa vielä viipyy metsän tuoksu ja poskille tipahtavat viimeiset pisarat, suljen silmät ja muistan, mikä kotona odottaa. Hyvänolon hiljainen hetki. Ja rakkaan laittama pinaattikeitto!
Hemmoteltu minua on muullakin kuin pinaattikeitolla:) Sain samettihamosen, jota olin katsellut kaihoisasti. Se tuntui niin omanlaiselta. JOskus löytää vaatteen, josta tulee heti tuttu ja omantuntuinen. Tykkään tästä. Kiitos rakas!
ILtojen pimetessä syttyy täällä lukuisiin kynttilöihin pieni liekki. NAutin niiden tuomasta rauhasta. Sisäistä hiljaisuuttani kuuntelen niiden luodessa hentoja varjoja seinille tanssimaan. Nuorimmainen oli seurakunnan kerhossa ja kertoi ,miten piti olla aivan hiljaa juuri sen aikaa, kun kynttilässä paloi tuli. OLi kuulemma mukavaa kuunnella kertomusta kynttilän valossa. Minäkin kuuntelen. Ja kuulen enemmän kuin ennen.
Hellyyttä. Hemmottelua. Ja hiukan hömppääkin:) Suklainen sävy hypähti kynttilöistä kynsiini.
Hellyyttä on tulvillaan hetki saapuvaisten. Saan hymyjä ja halauksia. Kuulen kaikki pienet päivän ihmeet. Niin ilot kuin murheet. Tärkeyttä tulvillaan on kertomansa. Ja minä liikutun ihan vaan siitä lahjasta, että saan nyt olla läsnä. Lettipää ihan puhkuu intoa kolutyöstä. Siellä on niin kivaa! Jokainen kirjain piirtyy paikalleen, jokainen numero saa voittajan paikan. Kumpikohan meistä on enemmän tohkeissaan?!
KOlmasluokkalaiseni kiipesi eilen portaita ja viskasi takkinsa naulakolle. Sateenkastelemat silmäripset reunustivat tärkeää katsettaan. Tiesinkö, että heinäsirkasta tulee ensin muna sitten toukka ja isompi toukka, josta sitten aikuinen ja isompi aikuinen!!! Ei se ole ollenkaan kotilona!!! Tuntui niin hyvältä pää kallellaan, ihmetyksestä ymmyrkäisin silmin ottaa tieto vastaan pieneltä oppijaltani. Ja tänään jännittää äiti pojan ensimmäistä englanninsanakoetta........
 Eilen illalla Alfassa ammensin itseni kylläiseksi. Niin suuri rakkaus! Osaksemme annettu ilman ehtoja. Kelpaan ja olen rakastettu juuri tällaisena. Pienenä, rikkinäisenä. Iloineni, murheineni. Ajatuksineni, pelkoineni, toiveineni. Sinapin siemenen verran, laulaa pienin. VAin sinapin siemenen verran uskoa tarvitaan.

Tänään kuuntelin sydämenystäväni isän lauluja, sydämensä lauluja. Turvallinen ja tutuksi tullut ääni lauloi väkevistä  ja lohdullisista totuuksista. Loikoilin pehmeällä matolla silmät kiinni. Keskityin venyttelemään kipeytyneitä lihaksiani. VAnhat, mutta vahvat kädet saivat pianon koskettimilta sävelten sointiin voimaa. LAulujen sanoissa soi suuri rakkaus. Tämä hetki hoiti sielun ja ruumiin. 





5 kommenttia:

  1. Taas niin ihana postaus kauniine kuvineen! Mukavaa loppuviikkoa...!

    VastaaPoista
  2. Kynttilan varjon lepatuksesta lämmin ajatus sinulle .On onnea saada hemmottelua oikein kunnolla:)
    Sinulle sen suon sydämestäni!
    Maria

    VastaaPoista
  3. Niin kaunis, ihana postauksesi , kaun iine kuvineen , sanoineen..
    lohduttava, innostava elämään..
    Minäkin tykkään niin sateesta, sen puhdistavasta vaikutuksesta, rytmistä ja tuoksusta..halaus sinulle"

    VastaaPoista
  4. Mari,
    kiitos. Mukavia hetkiä sinunkin viikonloppuusi. Tänään on ollut kummallinen päivä. Auringon sylistä kaatosateeseen:) Vaan niinhän se menee elämässäkin, että siihen sisältyy paistetta, poutaa sekä välillä synkempiä säitä.

    MAria,
    sain ajatuksesi, kiitos. Se lämmitti. Kynttilöiden luomaa valoa rakastan! Miten niiden loimotus onkin niin lumoavaa! Pehmeitä hetkiä viikonloppuusi!

    Hanne,
    sateeseen olen saanut aivan uuden suhteen! NAutin pisaroiden tanssista. RAnkkasateessa on kummaa kaihoa. Tyttöni iloitsi uudesta sateenvarjostaan ja poutahetkellä jo odotti alkavaksi sadetta taas! Minusta se oli hellyttävää! Sateen jälkeen kaikkialla tuoksuu pehmeä puhtaus!
    Iloa ja tunnelmaa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
  5. Hei-
    tulin vastavierailulle, kiittäen kommentistasi !
    Kauniisti kirjoitat kaikesta, jopa arjesta voi tehdä juhlan <3

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥